25/30 On okei haluta ilman järkevää syytä

Yksi elämän dilemmoista on se, että meillä ihmisillä pitäisi aina olla selitys sille, miksi haluamme sitä, mitä ikinä haluammekaan. Usein kohtaammekin elämässämme tilanteita, joissa meidän pitää perustella syitä tiettyjen asioiden tekemiselle tai tekemättä jättämiselle.
 
Hyvä esimerkki tästä on tilanteet, joissa meidät on kutsuttu vaikka illanviettoon ystäviemme toimesta, mutta jätämme ne väliin, koska haluamme mieluummin viettää illan omissa oloissamme. Jos näissä tilanteissa myönnämme rehellisesti, ettei meillä ole mitään tiettyä syytä sille, motiivimme asioiden haluamiselle kyseenalaistetaan. Meidät saatetaan jopa leimata itsekkäiksi.
 
Joissain tilanteissa meille jopa toitotetaan, että meidän pitäisi haluta sitä tai tätä, koska muutkin haluavat tai, koska kyseisen asian haluaminen olisi meille hyvästä. Tätä tapahtuu etenkin vanhempien suhteessa omiin lapsiinsa. Vanhemmat kokevat, että lapsen pitäisi haluta leikkiä ulkona tai viettää aikaa sisarustensa kanssa, kun lapsi haluaa vain olla omissa oloissaan tehden haluamiaan asioita.
 
Totuus kuitenkin on, ettei kenelläkään koskaan tarvitse olla syytä sille, miksi haluaa tai ei halua tehdä jotain asiaa. Todellinen halu kumpuaa aina joka tapauksessa selityksiä tarjoavan arkijärjen ulkopuolelta. Siksi se ei vaadi järjellistä syytä itselleen. Yleensä siihen yhdistyy vankka tietämisen tunne, jossa me vain tiedämme, että tätä me haluamme ilman, että osaamme selittää miksi. Syvällä sisimmässä me tiedämmekin, että antamamme syyt eivät ole todellisia syitä, vaan siinä hetkessä nopeasti keksimiämme parhaimmalta kuulostavia perusteluja.
 
Aina tämä vaatimus hyvälle syylle ei tule ulkopuolelta muilta ihmisiltä. Joskus vaadimme myös itseltämme samaa. Ja jos emme mielestämme löydä järkeenkäypää syytä haluamillemme asioille, kiellämme itseämme toteuttamasta tai suuntautumasta kohti sitä, mitä haluamme.
 
Tämä on ennen kaikkea luottamuksen puutetta oman järjen, eli oman rationaalisesti ja analysoivasti ajattelevan mielen ulkopuolella olevaan syvempään viisauteen. Joskus tuota viisautta kutsutaan intuitioksi mutta tämän sanan ongelma on se, että siihen liitetään ajatuksia jostakin mystisestä voimasta, joka sisällämme piilee ja jota pitää harjoittaa, jotta se tulee paremmin esiin.
 
Tämä sisäinen viisaus, johon itse viittaan, on yksinkertaisesti se kokemus, jossa tiedämme haluavamme tehdä jotain tai suuntautua jotakin kohti, vain koska se on ilmeistä meille, että asia on niin. Se on se osa meitä, joka tietää, mihin olemme menossa, ennen kuin se on ”itsellemme” (=järjellemme) selvää.
 
Omakohtaisen kokemuksen mukaan, elämästä tulee yleensä paljon nautinnollisempaa ja palkitsevampaa, kun alamme luottaa tähän sisäiseen viisauteen ja tekemään yksinkertaisesti niitä asioita, joita haluamme tehdä ja jättämällä tekemättä ne asiat, joita emme halua tehdä.
 
(Tämä teksti on osa itse itselleni asettamaa haastetta, jossa tarkoituksenani on kirjoittaa yksi kirjoitus päivässä 30 päivän ajan. Se on kirjoitettu yhdeltä istumalta ja luettu kerran läpi kirjoitusvirheiden korjaamiseksi. Siksi on olemassa hyvä mahdollisuus, että se sisältää niitä edelleen. Tekstin lukeminen on vapaaehtoista.)