26/30 Ole hiljaa ja luota minuun

 
Läpi elämäni yksi itseäni eniten ärsyttävistä asioista on muiden minua kohtaan suuntautuva ohjeistaminen ja neuvominen. En ole oikein koskaan kyennyt ottamaan vastaan neuvoja ja ohjeita muilta ilman, että niiden kuuleminen olisi jollain tasolla tuottanut ärsytyksen omaista vastustusta.
 
Mutta kun tarkemmin ajattelen asiaa, olen myös usein hyötynyt muiden vinkeistä ja ohjeista. Haluankin siksi tehdä eron pyydetyn ja pyytämättömän neuvon välille. Pyydetty neuvo on sellainen neuvo, jonka itse pyydän toista ihmistä minulle antamaan, koska koen, että hänellä on potentiaalisesti jotain sellaista tietoa, jota minulla ei ole ja, josta minä voisin hyötyä.
 
Pyytämätön neuvo taas on sitä, kun minua neuvotaan ilman, että olen itse sitä pyytänyt ja ohjeen saamiselle avautunut. Pyytämättömän neuvon saamiselle en siis koe antaneeni lupaa. Yksi suurimmista syistä pyytämättömän neuvon vastahakoisuudelleni on se, että olen aina kokenut tietäväni itse parhaiten, miten toimia eri tilanteissa.
 
Ihmisillä tuntuu olevan erimäärin tarvetta neuvoa ja ohjeistaa muita. Uskon, että ne ihmiset, joilla tämä piirre on vahvasti esillä, kärsivät luottamuksen puutteesta toisen ihmisen terveeseen järkeen ja kykyyn löytää omat ratkaisunsa ja tapansa toimia. Koska olen itsekin ajoittain sortunut tähän käyttäytymismalliin, tiedän, että sitä edeltää ajatus, jossa ajattelen tietäväni paremmin kuin toinen ihminen, mikä hänelle on parhaaksi.
 
Mutta voimmeko koskaan tietää toista paremmin, mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi tehdä?
 
Tiedän totta kai, mikä minulle olisi paras tapa toimia, jos olisin saman tilanteen edessä. Mutta tämä minun tietoni pohjautuu  pitkälti siihen, mitä minä olen oppinut ja kokenut omassa elämässäni. Siksi se olisi varmasti paras tapa toimia, jos minä olisin vastakkain kyseisen tilanteen kanssa.
 
Lisäksi, jos olen aina neuvomassa ja ohjeistamassa toista ihmistä, tämä saattaa tulla riippuvaiseksi minusta oman sisäisen viisautensa kustannuksella. Sen sijaan, että henkilö oppisi luottamaan itseensä ja kykyynsä löytää sisältään tapoja toimia ja vastata elämän eri käänteisiin, hän oppii etsimään vastausta ulkopuolelta.
 
Tämä on erityisen relevanttia vanhempien ja lasten suhteessa. Siksi esimerkiksi jokaisen vanhemman on syytä kysyä itseltään, haluaako mieluummin lapsensa tekevän asioita tavalla, jolla itse tekisi niitä vai haluaako hänen oppivan luottamaan itseensä ja omaan terveeseen järkeensä senkin kustannuksella, että se saattaa johtaa johonkin sellaiseen lopputulokseen, johon ei itse olisi samassa tilanteessa päätynyt.
 
P.s Tietysti joku voi ajatella, että kuka minä olen kutsumaan kattilaa pannuksi, sillä sisältäväthän nämä tekstini aimo kasan neuvoja ja elämänohjeita, jotka lyön silmiesi eteen pyytämättäsi. Siksi kannustankin suhtautumaan näihin ikään kuin lukisit salaa yksinpuhelua, jossa minä kirjoittajana  neuvon itseäni. Toivonkin, että ensi kädessä konsultoit omaa viisauttasi ja vasta toissijaisesti turvaudut näiden tekstien oppeihin.
 
(Tämä teksti on osa itse itselleni asettamaa haastetta, jossa tarkoituksenani on kirjoittaa yksi kirjoitus päivässä 30 päivän ajan. Se on kirjoitettu yhdeltä istumalta ja luettu kerran läpi kirjoitusvirheiden korjaamiseksi. Siksi on olemassa hyvä mahdollisuus, että se sisältää niitä edelleen. Tekstin lukeminen on vapaaehtoista.)