27/30 Parasta on, kun ei tiedä

 
Yksi parhaimmista paikoista, joissa voi ihmisenä sisäisesti olla, on se paikka, jossa ei tiedä, mihin suuntaan haluaa lähteä seuraavaksi. Totta kai, moni tekee tästä ei-tietämisen tilasta ongelman, sillä olemme jostain syystä onnistuneet vakuuttamaan itsellemme, että meidän pitäisi aina tietää, mihin suuntaan olemme elämässämme menossa.
 
Vaikka elämäni, niin kuin varmasti kaikkien muidenkin, on ollut täynnä monia hetkiä, jolloin en ole tiennyt tulevaa suuntaan, yksi merkittävimmistä tapahtui aika tarkalleen neljä vuotta sitten. Olin silloin juuri lopettanut määräaikaisen työharjoittelun, jonka tein neljän vuoden yliopisto-opintojen jälkeen. Tuon harjoittelun aikana tajusin, että en halua jatkaa valtio-opin opintojani maisterivaiheeseen, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelmani ollut. Minulle oli puolivuotisen työharjoittelun aikana tullut vahva tunne, että oli olemassa jotain muuta, joka on minua varten.
 
Keväälle 2014 ajoittuikin noin kolmen kuukauden jakso, jolloin en yksikertaisesti tiennyt, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Koska minulla oli käytössäni paljon aikaa, tein päivittäin asioita, joista olin sillä hetkellä kiinnostunut. Pääfokus olikin omassa fyysisessä ja henkisessä hyvinvoinnissa, joiden koin olleen jo pidemmän aikaa koetuksella ja tein paljon asioita niiden kehittämiseksi. Mutta koko tänä aikana en tiennyt, mitä haluan isommassa kuvassa tehdä elämässäni, eikä minulla ollut selviä tavoitteita, joita kohden suunnistaa.
 
Tämä ei-tietämisen tila ei todellakaan ollut aina miellyttävä, vaan moneen kertaan koen tarvetta löytää mahdollisimman nopeasti jokin suunta, jota kohti lähteä. Tämä tarve kumpusi varmasti siitä olettamuksesta, että ei ole oikein ja hyväksyttävää, jos ei tiedä, mitä haluaa tehdä. Jos minulta esimerkiksi kysyttiin tulevaisuuden suunnitelmistani, selitin yleensä nopeasti, että olen hakemassa maisterintutkintoon, vaikka sisimmässäni tiesin, etten sitä tule tekemään. Jollain tavalla ajatus sen tosi asian myöntämisestä, ettei minulla ole juuri nyt hajuakaan siitä, mitä haluan elämässäni tehdä, tuntui epämiellyttävämmältä.
 
Kuitenkin näin jälkikäteen peruutuspeilistä asiaa tarkastellessani huomaan, että tuo vaihe elämässäni oli todella käänteentekevä. Olenhan sen jälkeen tehnyt paljon sellaisia asioita (kirjoittanut kirjan, järjestänyt oman konferenssin, perustanut oman yrityksen, kiertänyt puhumassa ympäri Suomea), joita hyvin todennäköisesti en olisi päätynyt tekemään, jos en olisi malttanut odottaa ei-tietämisen tilassa niin kauaa kuin odotin. Siksi olenkin kiitollinen siitä, että en väkisinkin yrittänyt keksiä jotain uutta suuntaan tuona ei-tietämisen aikana, vaan luotin siihen, että uusi suunta löytää minut, kun aika on oikea.
 
Tuon kokemuksen kautta olenkin oppinut arvostamaan ei-tietämisen tilaa. Sen sijaan, että kokisin sen ahdistavana, koen sen nykyään innostavana. Sillä ei-tietämisen tila on tila, jossa mielemme on avoin uusille ideoille, jotka ovat potentiaalisesti elämää muuttavia. Siksi en ole erityinen viisivuotissuunnitelmien ystävä. Jos kysyisit minulta, missä näen itseni viiden vuoden kuluttua, en osaisi vastata muuta kuin ”en tiedä”, sillä ymmärrän, että tämän hetken ja kevään 2023 välillä on lukematon määrä hetkiä uusille innostaville ideoille, jotka potentiaalisesti vievät minut ihan uuteen suuntaan elämässäni.
 
Silloin, kun vastustan ei-tietämisen tilaa tai yritän kieltää sitä itseltäni, on minun huomattavasti vaikeampi saada näitä uusia ideoita, sillä mieleni kaistat eivät ole vapaina niille. Siksi kannustankin kohtaamaan ei-tietämisen tilan niin kuin lähdemme viettämään iltaa ystävämme kanssa, jota emme ole nähneet pitkään aikaan: Aidolla innostuksella siitä, että mitä tahansa tuleekin tapahtumaan seuraavaksi, on se todennäköisesti legendaarista.  
 
(Tämä teksti on osa itse itselleni asettamaa haastetta, jossa tarkoituksenani on kirjoittaa yksi kirjoitus päivässä 30 päivän ajan. Se on kirjoitettu yhdeltä istumalta ja luettu kerran läpi kirjoitusvirheiden korjaamiseksi. Siksi on olemassa hyvä mahdollisuus, että se sisältää niitä edelleen. Tekstin lukeminen on vapaaehtoista.)