9/30 Mentaalinen pokeri

Jännittäminen on jännä juttu. Olen paljon pohtinut sitä, miksi jonkin asian tekeminen jännittää, ja joskus suorastaan pelottaa, yhtä henkilöä mutta ei toista. Miksi esimerkiksi julkinen esiintyminen jännittää ja pelottaa yhtä työntekijää muttei hänen kollegaansa? Tai miksi jännitämme esiintymistä työtilanteessa mutta emme jossakin toisessa kontekstissa, kuten karaokelaulannassa.
 
Olen tullut siihen tulokseen, että jännittäminen ja pelko ennen suoritustilannetta (urheilusuoritus, esiintyminen, puheenpitäminen jne.) on luontainen reaktio sellaiseen tilanteeseen, jossa koemme oman henkemme olevan uhattuna.
 
Pelkohan on evoluutiollinen suojamekanismi, jonka tarkoituksena on ollut vahvistaa selviytymismahdollisuuksiamme aikana, jolloin jaoimme elintilamme leijonien, jaguaarien ja muiden villipetojen kanssa. Pelon tarkoituksena on valmistaa meidät mentaalisesti kohtaamiseen villipedon kanssa, jotta olemme paremmassa asemassa turvaamaan henkemme taistelemalla, pakenemalla tai jäätymällä paikalleen.
 
Kuitenkin harvemmin löydämme itsemme sellaisen suoritustilanteen edestä, jossa henkemme olisi oikeasti uhattuna. Miksi sitten meitä jännittää tai pelottaa?
 
Syy on se, että kokemuksen tasolla koemme ikään kuin henkemme ja selviytymisemme olisi todella uhattuna. Tässä tapauksessa kyse ei tietenkään ole fyysisestä hengenvaarasta, vaan henkisestä. Kun olemme menossa esiintymään, laitamme ikään kuin osan itsestämme panokseksi siihen, miten hyvin suoriudumme.
 
Tätä voi verrata pokerin pelaamisen panoksesta. Kun pelaamme pokeria niin, että panoksena on vain oma kunniamme, meitä tuskin jännittää kovinkaan paljon se, millaisen käden saamme. Toisaalta, jos panoksena olisikin koko omaisuuteemme, jännittäisimme jo huomattavasti enemmän. Jos taas pelaisimme pokeria venäläisen ruletin tapaan omasta hengestämme, olisimme todennäköisesti pelosta kankeita.
 
Tämän esimerkin kautta voimme nähdä, että tuntemamme pelko on yhteydessä siihen, kuinka paljon olemme panostaneet siihen peliin, johon olemme osallistumassa. Mitä enemmän koemme panostaneemme, sitä enemmän jännitämme.
 
Mitä me sitten panostamme esiintymistilanteessa?
 
Me panostamme itseämme. Tarkemmin sanoen, me panostamme sitä, kuinka hyviä ja riittäviä koemme olevamme ihmisinä.
 
Jos koemme suoriutuneemme hyvin ja saamme muilta positiivista palautetta suorituksestamme, boostaa tämä sisäistä tunnetta itsestämme (omanarvontunne tai itsetunto). Jos taas epäonnistumme ja saamme kielteistä palautetta, tuntuu tämä iskuna itseemme.
 
Olemme siis luoneet mentaalisen linkin, jossa riittävyytemme ihmisenä on riippuvainen suoriutumisestamme. Jos uskomme tämän linkin olevan todellinen, tunnemme kokemuksen tasolla sen seuraukset. Jos taas näemme, että se on vain jotain, jota teemme omassa mielikuvituksessamme, se ei tunne ihan niin todelta ja emme ole samassa määrin suoriutumisen lopputuloksen armoilla.
 
(Tämä teksti on osa itse itselleni asettamaa haastetta, jossa tarkoituksenani on kirjoittaa yksi kirjoitus päivässä 30 päivän ajan. Se on kirjoitettu yhdeltä istumalta ja luettu kerran läpi kirjoitusvirheiden korjaamiseksi. Siksi on olemassa hyvä mahdollisuus, että se sisältää niitä edelleen. Tekstin lukeminen on vapaaehtoista.)