Miten teet parhaimmat päätöksesi (jotta voit tehdä lisää niitä)?

​Elämä on yhtä jatkuvaa päätösten tekoa. Yhdellä tapaa voi ajatella, että teemme päätöksiä joka ikinen hetki. Päätämme alkaa tehdä, jatkaa tai lopettaa jonkin asian tekemisen. Valtaosan näistä päätöksistä teemme täysin tiedostamattomasti/alitajuntaisesti. Joskus huomaamme ikään kuin jälkikäteen tehneemme päätöksen ilman, että pysähdyimme ajattelemaan asiaa siinä hetkessä.
 
Tämä on itse asiassa tärkeämpi huomio kuin mitä yleisesti ajatellaan. Siksi haluankin tässä tekstissä tarkastella päätöksentekoa siitä näkökulmasta, mitä tapahtuu kulissien takana kun teemme parhaimmat päätöksemme. Juuri tämän takia kirjoitus on otsikoitu ”Miten teet parhaimmat päätöksesi?” eikä ”Miten tehdä parempia päätöksiä?” vaikka, ironisesti kyllä, se, mitä paremmin ymmärrät parhaimpien päätöstesi taustat näyttää johtavan automaattisesti kasvavaan määrään hyviä päätöksiä.

Mistä parhaimmat päätökset tulevat?

Kun ihmisiltä kysytään, miten he tekivät omasta mielestään elämänsä parhaimmat päätökset, vastaus kuuluu yleensä jotakuinkin seuraavasti: ”En tiedä, päätin vain tehdä niin sen enempää asiaa ajattelematta”, ”jotenkin vain tiesin haluavani tehdä näin”, ”en miettinyt asiaa sen enempää”, ”toimin täysin spontaanisti”. Sanoilla ei ole niinkään väliä vaan sillä, mihin suuntaan ne osoittavat.
 
Useimpien ihmisten mielestä heidän elämänsä parhaimmat päätökset ovat syntyneet enemmän tai vähemmän spontaanisti, ei pitkän analysoinnin, pohdinnan tai mietinnän seurauksena.
 
Ja kun samoilta ihmisiltä kysyy jatkokysymyksenä ”millainen tunnetila päätöksen tekoon yhdistyi?” on vastaus yleensä luokkaa ”tyyni”, ”varma”, ”luottavainen”, ”oikean tuntuinen” jne.
 
Toinen mielenkiintoinen piirre parhaimpiin päätöksiin liittyen on se, että emme useinkaan edes huomaa tehneemme niitä, vaan huomioimme ne vasta jälkikäteen. Englannin kielessä on tälle olemassa oiva termi ”in hindsight”, mikä viittaa siihen, että näemme jotakin vasta sen jo tapahduttua ikään kuin jälkiperspektiivillä.
 
Jos katselemme pieniä lapsia, huomaamme spontaanisuuden olevan heille luontaisin tapa toimia. En ole varmaan kovinkaan väärässä väittäessäni, etteivät pienet lapset juuri koskaan pysähdy miettimään pitäisikö heidän tehdä asiaa x vai ei. He toimivat ja jossain vaiheessa lopettavat tietyn asian parissa puuhastelun ja alkavat spontaanisti tehdä jotain muuta. Lapsia tarkkailemalla voi siis nähdä spontaanisuuden olevan hyvin luontainen osa ihmisyyttä.
 
Ongelmana lasten spontaanissa toiminnassa on tietenkin se, ettei heidän ymmärrys maailman menosta ole vielä kovin korkea. Tämän vuoksi he ovat alttiita erilaisille vahingoille ja haavereille. Siksi on usein välttämätöntä, että pienten lasten touhua tarkkailee läheisesti joku aikuinen ihminen. 

Se, mikä on mielestäni mielenkiintoista on, että tämänkaltainen spontaani tapa toimia ja tehdä päätöksiä näyttää katoavan lapsen varttuessa aikuiseksi. Mikään ihme se ei tietenkään ole ottaen huomioon, miten meitä opetetaan joka päivä pysähtymään miettimään ja pohtimaan asioita. Väitän, että etenkin länsimaisessa kulttuurissa lapsia opetetaan hillitsemään tätä luontaista spontaania vaistoa ja pitämään se tietyllä tapaa kurissa. Tämän takana on uskomus siitä, että mitä spontaanisemmin toimimme, eli ilman, että pysähdymme ajattelemaan mitä olemme tekemässä, sitä alttiimpia olemme tekemään virheitä ja huonoja päätöksiä, joita myöhemmin kadumme. Tavallaan tässä on oma pointtinsa. Mutta väitän, että tällainen ajatusmalli jättää täysin huomioimatta yhden erittäin tärkeän asian eli sen mielentilan, josta käsin teemme spontaaneja päätöksiä.
 
Miksi on tärkeää ymmärtää mielentilan merkitys päätöksen teossa?
 
Koemme elämää jatkuvasti tietystä mielentilasta, tai mielialasta, käsin. Ollessamme kirkkaassa mielentilassa, näemme asiat laajemmassa perspektiivissä ilman turhaa ajattelua. Kun taas olemme sumeassa/matalassa mielentilassa näemme asiat kapealaisemmin ja olemme alttiita ottamaan asiat vastaan kriittisesti, tuomitsevasti ja henkilökohtaisesti.
 
Olemme jatkuvasti eräänlaisessa mielialojen vuoristoradassa. Yhtenä hetkenä voimme olla sen huipulla, jolloin mielemme on täysin kirkas ja tunnetilamme tyyni ja vapaa. Ja toisena hetkenä olemme sukeltaneet radan matalimpaan kuoppaan ja fiiliksemme on kaikkea muuta kuin levollinen. On tärkeää ymmärtää, että mielemme vuoristorata on luonnollinen osa ihmisyyttä ja asia, jonka matkustajia me kaikki olemme. Siksi elämämme tuntuu yhtenä hetkenä olevan yhtä juhlaa ja iloa, ja toisena hetkenä jokainen asia tuntuu olevan siinä pielessä. Maailma ei ole muuttunut vaan mielialamme ja siten subjektiivinen näkemyksemme maailmasta, mukaan lukien itsemme ja muut ihmiset.
 
Mitä tekemistä tällä kaikella on päätösten teon kanssa?
 
Kun olemme korkeassa mielentilassa, eli näemme maailman kirkkaasti, toimimme yleensä lapsen tavoin spontaanisti emmekä pysähdy yli-analysoimaan seuraavaa siirtoamme. Meistä tuntuu siltä kuin vain seuraisimme elämän virtausta ja kaikki päätökset tuntuvat oikeilta ja aikaan sekä paikkaan sopivilta.
 
Toisaalta taas vuoristoradan syöksyessä alas, alkaa mielemme täyttyä ajatuksista ja sen myötä fiiliksemme muuttuu epävarmemmaksi. Tällöin meistä näyttää siltä, että oikea tapa toimia on miettiä ja pohtia päämme puhkia päätöksiä ja pallotelle mielessämme eri vaihtoehtojen positiivisia ja negatiivisia puolia. Ja mitä enemmän mietimme, sitä vaikeammalta päätöksen tekeminen tuntuu, jolloin turhaudumme lisää. Tämä on luonnollista, sillä lisäämmehän koko ajan ajattelua jo ennestään ylikierroksilla käyvään mieleemme. Ja koska tunnemme vain ja ainoastaan oman ajattelumme, tunnetilamme vastaa tätä.
 
Uskaltanen tässä vaiheessa väittää, että teemme parhaimmat päätöksemme ollessamme kirkkaan mielen tilassa, emmekä silloin kun mielemme on täynnä kehää kiertävää ajattelua. Kun mielemme on kirkas, on siellä enemmän tilaa uusille, tuoreille ajatuksille. Koska emme ole minkään voimakkaan tunnemyrskyn kourissa, meidän on myös huomattavasti vaivattomampaa erottaa ”hyvät” ajatukset/ideat ”huonoista”. Meidän on myös helpompi luottaa siihen, että tekemämme päätökset ovat oikeita. Ymmärrämme intuitiivisesti, että kokemuksemme elämästä syntyy sisältä-ulos (inside-out). Siksi, emme ole alttiita tekemään huonoja päätöksiä, joita kadumme myöhemmin, vaikka toimimme spontaanista, koska olemme yhteydessä sisäiseen viisauteemme (intuitioomme, alijatuntaamme, todelliseen minäämme jne.), joka tietää mikä meille on parhaaksi.
 
Toisaalta ollessamme alhaisessa mielentilassa, päämme on täynnä kaikenlaista turhaa ajattelua, mikä tekee oikean päätöksen näkemisestä hankalaa. Ja usein siinä vaiheessa alamme miettiä asiaa vielä vähän lisää, mikä saa meidät tuntemaan olomme entistä turhautuneemmaksi. Ja koska meidät on ehdollistettu uskomaan, että tunteemme tulevat ulkopuoleltamme, eli ajattelumme kohteesta, emme tiedä miten toimia. Voimme toimia spontaanisti myös tästä mielentilasta käsin mutta silloin päätöksemme seuraukset ovat kolikon heittoa koska toimimme jonkin satunnaisen ajatuksen myötä, emmekä sisäisestä viisaudestamme käsin.
 
Tosi asiassa tunteemme ovat suoraa heijastusta ajattelustamme tässä hetkessä. Mitä voimakkaampi tunnekokemus, sitä kauemmaksi olemme ajautuneet kirkkaan mielen tilasta. Voimakkaan tunteen tarkoituksena on siis herättää meidät siihen tosiaan, että ajattelemme tällä hetkellä aivan liikaa, ja että on aika ottaa jalka pois ajattelun kaasupolkimelta. Heti kun ymmärrämme tämän, mielemme alkaa palauttaa itsensä kohti perustilaamme eli mielen kirkkautta.
 
Mielenkiintoinen seuraus tästä on se, että tullessamme takaisin kirkkaan mielen tilaan, illuusio eri vaihtoehdoista häviää. Yhtäkkiä meille onkin täysin selvää, mihin suuntaan haluamme mennä ja mitä tehdä. Tehdessämme päätöksen tästä tilasta tuntuu se meistä luonnostaan oikealta. Toisaalta osaamme korjata helposti vastakkaiset päätökset, jotka olimme tehneet ollessamme alhaisessa mielentilassa ajattelumme sokaisemia.  
 
Jos tässä artikkelissa oli jokin opetus on se tämä: Mitä paremmin ymmärrämme, mikä rooli mielentilamme on siihen, miten koemme elämän, sitä selvemmin näemme, milloin olemme oikeassa mielentilassa tekemään päätöksiä (etenkin isoja päätöksiä) ja toisaalta näemme, milloin meidän ei missään nimessä pidä tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Tunne on se, joka kertoo meille 100%:in varmuudella, missä mielentilassa olemme juuri nyt.

Huom: tunne ei kerro meille mitään siitä, onko jokin päätös oikea vai väärä, hyvä tai huono, vaan vain siitä näemmekö asian nyt selkeästi, vai onko meillä liikaa sumentavaa ajattelua mielemme näkökentässä. Mitä paremmin ymmärrämme tämän, sitä useammin huomaamme jälkikäteen ”in hindsight” tehneemme päätöksiä enemmän tai vähemmän spontaanisti. Ymmärrys on avain parempaan huomiseen, jälleen kerran…