Miten olla varmasti epävarma?

 
Jokainen ihminen omistaa pään sisäisen turvamiehen - äänen, joka pyrkii suojelemaan meitä epämiellyttäviltä kokemuksilta. Tätä turvamiestä kutsutaan yleiskielessä epävarmuudeksi ja sen tapana on kommentoida äänekkäästi toimintaamme eri elämän käänteissä.
 
Tämä epävamuuden turvamies rakastaa hetkiä, jolloin päätämme viedä jonkin uuden idean käytäntöön. Se tulee usein silloin, kun inspiraation tunnetila on tähtisädetikun lailla palanut loppuun. Se ilmoittaa tulostaan yleensä viattoman oloisella kysymyksellä: ”Onko minusta todella tähän?”. 
 
Epävarmuuden tunne on kaikesta huolimatta ystävämme, jolle hyvinvointimme on tärkeintä. Se on evoluution myötä kehittynyt mekanismi, joka pyrkii suojelemaan meitä mahdollisilta vaaroilta. Se olikin erinomainen apu niinä aikoina, kun jaoimme elintilamme villipetojen kanssa ja kohtasimme päivittäin potentiaalisia vaaratilanteita.
 
Valitettavasti tämä turvamies ei osaa erottaa toisistaan todellista, fyysistä hyvinvointiamme uhkaavaa vaaraa, sellaisesta tilanteesta, jossa uhka kohdistuu henkiseen hyvinvointiimme ja tasapainoomme.
 
Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, että olemme kehittäneet itsemme egon, eli eräänlaisen henkisen avatarin, joka kokee ja tuntee asioita. Koska ego on olemassa vain ajatuksen tasolla mielikuvana päässämme, henkiset iskut horjuttavat ja vahingoittavat sitä samalla tavalla kuin fyysiset iskut fyysistä kehoamme.
 
Mitä nuo henkiset iskut sitten ovat?
 
Ne ovat negatiivisia kommentteja ja huomioilta muilta ihmisiltä, epäonnistumisia ja mokia muiden edessä, ulkopuolella jäämistä ja sosiaalista piireistä pois sulkemista, hylkäämistä ja yksinjäämistä. Kaikki yleisimmät pelot (epäonnistumisen, riittämättömyyden, yksinjäämisen ja ulkopuolelle sulkemisen pelot) ovatkin seurausta egon olemassa olosta. Ego laskee koko ajan riskiä näille kokemuksille ja käyttää epävarmuuden turvamiestä viestinvälittäjänä.
 
On helppo nähdä, että ilman egoa, ei olisi olemassa epäonnistumisen pelkoa, koska ei olisi olemassa mitään (tai ketään), joka voisi loukkaantua ja haavoittua epäonnistuneesta suorituksesta ja sitä seuranneesta reaktioista.

Voimme havaita tämän todeksi seuraamalla eläimiä tai aivan pieniä lapsia. Molemmat jatkavat eteenpäin epäonnistumisten ja mokien jälkeen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska kummallakaan ei ole olemassa egoa, eli mielikuvaa itsestään erillisenä toimijana.

Siksi he ovat henkisesti haavoittumattomia.
 
Mitä tälle epävarmuuden turvamiehelle pitäisi sitten tehdä?
 
Vastaus useimpiin henkisiin haasteisiin on yksi ja sama: ymmärtäminen. Käänteisesti sanottuna kaikki haasteet ja kokemamme ongelmat ovat sivutuotteita vääristä olettamuksista ja teorioista, joita meillä on liittyen siihen, keitä me todella olemme.
 
Kunakin hetkenä me joko identifioimme itsemme egomme kanssa ja luulemme olevamme erillinen minä vieraassa ympäristössä kokemassa asioita ja tuntemassa tunteita. Tai sitten ymmärrämme egon olevan vain mielikuvituksen luoma tuntemus, joka toistuu ”minä” -keskeisinä ajatuksina jatkuvassa tajunnan virrassa.

Kun ymmärrämme, että kyseessä on vain tajuntamme läpi virtaava toistuva ajatusluomus, emme ota sitä ja sen näkemyksiä niin kovin tosissamme. Voimme alkaa nähdä, tämä turvamies on osa minua, mutta ei minä. Se on pieni säde siinä auringossa, joka jokainen meistä pohjimmiltaan on. 
 
Eräällä tavalla se on vähän kuin tutka valtamerilaivassa ja sen tehtävänä on pitää silmillä mahdollisia uhkia ja ilmoittaa niistä. Ainoa, jota voimme tehdä on tarkistaa, onko kyseessä todellinen uhka ja toimia sen mukaan. Koska kyseessä on useimmiten väärä hälytys, voimme ystävällisesti todeta epävarmalle turvamiehellemme tämän erehtyneen ja liikkua eteenpäin varmana ja luottavaisena epävarmuudessamme.