 "Goals are one of those areas in which people over-elevate the importance of thought in a way that they are then victimized by that" Dr Aaron Turner Jokainen meistä tuntee varmasti ihmisen tai ihmisiä, joille tavoitteet ja niiden saavuttaminen ”hinnalla millä hyvänsä” tuntuu olevan jonkinlainen elämää eteenpäin vievä mantra. Usein nämä ihmiset näyttävätkin olevansa erityisen omistautuneita tavoitteilleen. He työskentelevät määrätietoisesti ja omien sanojensa mukaan ovat ”valmiita tekemään tarvittavia uhrauksia” tavoitteidensa saavuttamiseksi. Toinen mielenkiintoinen piirre ns. tavoitteellisorientoituneiden henkilöiden parissa on heidän tapa pitää kiinni siitä mitä ovat päättäneet. Usein tämä ilmenee lausunnoissa, kuten ”kun minä jotain saan päähäni niin se pysyy” tai ”minähän en mieltäni muuta kun jotain päätän”. Joissain piireissä tällaista mentaliteettia pidetään jopa hyveenä – eräänlaisena onnistujan tunnusmerkkinä. Toisinaan sitä kutsutaan jääräpäisyydeksi. Itse väitän, että tämän suuntainen ”mindset” on vahva merkki perustavanlaatuisesta väärinymmärryksestä sen suhteen, miten ihmismieli toimii. Ja aivan kuten minkä tahansa asiaan suhteen, mitä huonommin ymmärrämme, miten jokin asia toimii, sitä vaikeampi meidän on hyödyntää kaikki se potentiaali, joka meille on tarjolla. Jokainen tavoite on pohjimmiltaan ajatus. Jossain vaiheessa tämä ajatus oli uusi ja tuore. Eli ajattelimme kyseistä tavoitetta ensimmäisen kerran. Saimme siis kansankielellä uuden idean. Ja usein ainakin oman kokemukseni mukaan uusiin, tuoreisiin, ”vastaleivottuihin” ideoihin yhdistyy usein vahva inspiraation ja innostuksen tunne. Ehkä juuri hyvän tunteen vuoksi päätämme tietyn idean olevan huomiomme arvoinen. On tärkeää ymmärtää, että uusien ideoiden ilmaantuminen mieleen on täysin jokapäiväinen ilmiö, jota tapahtuu meille kaikille. Usein ne liittyvät täysin arkipäiväisiin askareisiin, kuten siihen, mitä laitan tänään päivälliseksi. Toisinaan saamme ns. ”suuria ideoita”, jotka vaikuttavat merkittävästi elämäämme, joskus jopa koko ihmiskuntaan. Esimerkiksi Isaac Newtonin oivallus painovoimasta oli yksinkertaisesti hänen mieleensä ilmaantunut uusi ajatus, joka tarjosi selityksen häntä pitkään askarruttaneeseen kysymykseen. ”The rest is history” niin kuin sanotaan. Joskus uudet ideat tulevat meille siis tavoitteiden muodossa. Huomaamme haluavamme saavuttaa jotain tai tulla joksikin. Voimme haluta esimerkiksi uuden auton tai asunnon. Tai voimme haluta tulla maailmanmestariksi tai vaikkapa presidentiksi. On tärkeää ymmärtää, että tällaisissa tavoitteissa ei itsessään ole mitään pahaa tai väärää. On täysin luonnollista haluta asioita. Ei ole myöskään väärin lähteä systemaattisesti tavoittelemaan tavoitteitaan. Ongelma syntyy kun emme ymmärrä, mikä tavoite todellisuudessa on ja mikä se ei ole. Tavoite on uusi ajatus/idea, joka tuntuu tärkeältä ja merkityksellisestä juuri nyt. Usein saattaa kuitenkin käydä niin, että harhaudumme uskomaan, että meidän hyvinvointimme ja onnellisuutemme on jollain tavalla riippuvainen tavoitteen saavuttamisesta. Ulkoistamme ikään kuin onnellisuutemme tässä hetkessä tulevaisuuden paikkaan x, jossa olemme saavuttaneet tavoitteemme. Uskomme siis vääristyneeseen onnellisuuskaavaan. Minä olen onnellinen kun olen saavuttanut [tavoite]. Tämän saman kaavan voi tietysti esittää monella eri tapaa. En voi olla onnellinen ennen kuin minulla on [tavoite]/olen asemassa [tavoite]. Vasta kun olen/minulla on [tavoite], voin olla tyytyväinen itseeni. Mikäli ihminen uskoo näiden ajatusten todenperäisyyteen, tavoiteorientoituneesta käyttäytymisestä tulee täysin ymmärrettävää. Koska jokainen meistä haluaa perimmiltään olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, on täysin luonnollista, että alamme jahdata sitä tavoite x:ää, jonka uskomme tuovan tämän meille. Samalla saatamme huomata viettävämme kohtuuttomasti aikaa miettien ja pohtien tavoitetta ja sen saavuttamista. Meistä tulee ikään kuin oman ajattelumme uhreja tämän asian suhteen. Todellisuudessa, kuten aiemmin mainitsin, KAIKKI tavoitteet ovat vain ajatuksia mielessämme. Ja kaikki ”tärkeät tavoitteet” ovat vain ajatuksia, jotka me olemme itse leimanneet tärkeiksi. Olemme siis tiedostamattamme muodostaneet erityisen suhteen näihin ajatuksiin ja tehneet niistä jotain muuta kuin vain ohimeneviä ajatuksia jatkuvassa ajattelun virrassa. Kun emme näe tavoitteitamme vain ajatuksina, jotka olemme itse luokitelleet tärkeiksi, olemme usein valmiita menemään ”kaikki tai ei mitään” asenteella läpi sen kuuluisan harmaan kiven niiden saavuttamiseksi. Saatamme huomata, ettei tavoitteen saavuttaminen ei tunnukaan yhtään niin innostavalta kuin aluksi mutta päätämme silti jatkaa koska haluamme pitäytyä päätöksessämme. Vaarana tässä on se, että ajamme itsemme niin sanotusti piippuun jahdatessamme asettamaamme tavoitetta. Näin tehdessämme ylenkatsomme yhden erittäin tärkeän seikan. Me olemme vapaita ajattelijoita. Meillä on oikeus muuttaa mieltämme. Itse asiassa meidän mielemme ja ajattelumme on luotu muuttumaan jatkuvasti. Tavoite on siis vain ajatus, jota voimme käyttää tiettyyn tarpeeseen mutta jonka voimme myös hylätä halutessamme, sillä meillä jokaisella on vapaus ja oikeus muuttaa mieltämme koska tahansa minkä tahansa asian suhteen. Tämä tarkoittaa siis sitä, ettemme ole koskaan sidottuja tietyn tavoitteen saavuttamiseen. Onko tavoittelemattomuudesta sitten jotain hyötyä? Kun et takerru tiettyyn tavoitteeseen, eli yhteen tärkeänä pitämääsi ajatukseen, mielesi on huomattavasti avoimempi uusille ideoille ja mahdollisuuksille. Yhtäältä sinulla ei ole turhaa ajattelua estämässä näiden ideoiden ilmaantumista, ja toisaalta et ole heti laittamassa syrjään uusia ideoita koska olet jo mielessäsi päättänyt kiinnittää koko fokuksesi tietyn tavoitteen saavuttamiseen. Oman kokemukseni mukaan suurin ero ns. tavoitteiden asettamisen ja niiden jahtaamisen vs. elämän mukana virtaamisen välillä on tunteessa ja tuloksissa. Kun en ole jatkuvasti fiksautunut johonkin tulevaisuuden pisteeseen, olen huomattavasti enemmän läsnä siinä mitä tapahtuu tässä hetkessä. Näyttäisi myös siltä, että jälkimmäinen tapa johtaa luonnostaan johonkin parempaan ilman jatkuvaa ponnistelun ja puskemisen tunnetta. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö koskaan enää asettaisi tavoitteita. Tavoitteet ovat hyvä tapa organisoida ajatteluani. Mutta sen sijaan, että ne ohjaisivat käyttäytymistäni ovat ne enemmänkin hyödyllisiä merkkejä, joita kohti suunnistaa elämässä kuitenkin ymmärtäen, etteivät onnellisuuteni ja hyvinvointini ole riippuvaisia niiden saavuttamisesta, ja että minulla on vapaus vaihtaa suuntaa koska tahansa ilman tarvetta ylimääräisille selityksille.  Aah stressi… tuo työhyvinvointikurssien ja hyvinvointialan experttien lempiaihe. Ilmiö, josta on kirjoitettu aivan liikaa ja vielä vähän enemmän. Joskus tuntuu kuin stressistä, tai stressaantuneesta mielentilasta, on tullut erottomaton osa nyky-yhteiskuntaamme. Eräänlainen väistämätön paha. Ilmiön myötä erilaisissa stressinlievitys-harjoituksissa, kuten joogassa käymisestä on tullut trendikästä.
Totuus on kuitenkin se, että vähäinenkin stressitila on pitkällä tähtäimellä äärimmäisen kuluttavaa kehollemme ja liian pitkään jatkunut stressitila johtaakin usein erilaisten, etenkin krooniseksi muodostuvien sairauksien puhkeamiseen. Stressiin tuntuu liittyvän paljon erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia, etenkin kun keskustellaan siitä, mikä aiheuttaa stressiä ja miten voimme hallita sitä. Perustuen nykyiseen ymmärrykseeni ihmismielen toiminnasta väitän, että liikkeellä on hyvin paljon väärinkäsityksiä ja vääristyneitä uskomuksia stressiin liittyen. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella näitä väärinkäsityksiä ja tarjota uudenlainen tapa ymmärtää stressiä. Mitä stressi oikeasti on ja miten voisimme kokea sitä vähemmän? Stressi itsessään on tunne samalla tavalla kuin mikä tahansa tunne-taso, jonka voimme kokea. Koska stressi on tunne, meidän täytyy tutkia tarkkaan, miten tunteemme luonnollisesti käyttäytyvät, mistä ne tulevat ja miten me reakoimme niihin, jotta voimme todella ymmärtää stressiä (ja kaikkia muita tunteita siinä sivussa). Ensimmäinen asia, joka on huomionarvoista stressissä on se, että jokaisella meistä on erilainen kokemus siitä ja siksi reakoimme siihen eri tavalla. Eli jos laitamme 100 satunnaista ihmistä samaan “stressaavaan tilanteeseen”, saamme 100 erilaista kokemusta stressistä ja 100 eri näkemystä siitä, kuinka paljon "stressaava tilanne" vaikutti näiden ihmisten kokemukseen. Totta kai, valtaosa näistä ihmisistä todennäköisesti kertoisi tunteneensa stressiä suurinpiirtein samalla tasolla, vain marginaalisin eroin toisistaan. Mutta joukosta löytyisi myös jonkin verran ihmisiä spektrumin molemmista ääripäissä – siinä missä osa ihmisistä sanoisi, ettei tuntenut juuri ollenkaan stressiä, pieni vähemmistö myöntäisi tunteneensa äärimmäistä stressiä täsmälleen samassa tilanteessa. Mikä tekee tästä erityisen mielenkiintoista on se, että se osoittaa meillä selvästi, etteivät tunteemme tietystä kokemuksesta voi tulla siitä tilanteesta/ympäristöstä, jossa olemme ja jota havainnoimme. Eli jos emme voi tuntea ympäristöämme, mitä me sitten tosi asiassa tunnemme? Sen ainoan muun muuttujan, jonka voimme loogisesti ajateltuna tuntea – oman ajattelumme. Kun tarkastelemme tunteitamme oikein tarkkaan, huomaamme mielenkiintoisen asian… Tunnemme vain ja ainoastaan oman ajattelumme hetki hetkeltä - emme ympäristöämme ja kaikkia niitä muuttujia joita siihen sisältyy. Ja jos tarkastelemme vielä lähemmin tätä vaihtoehtoista tapaa ymmärtää, miten kokemuksemme elämästä syntyy, alamme hiljalleen oivaltaa, että joskus tunnemme olomme todella hyväksi tehdessämme tiettyjä asioita; ja joskus emme tunne oloamme erityisen hyväksi tehdessämme täsmälleen samaa aktiviteettia. Toisin sanoen, koemme saman aktiviteetin eri tavalla päivästä ja hetkestä toiseen. Eli tämä paljastaa meille, että tunnekokemuksemme elämästä määräytyy mielentilamme mukaan. Monella meistä on tietenkin omat ajatuksemme siitä mitä “mielentila” tarkoittaa, joten yritän lyhyesti korjata tiettyä väärinkäsityksiä siihen liittyen. Mielentila on yksinkertaisesti se tila tai taso, jolla mielemme on tietyllä hetkellä. Eli jokaisessa tilanteessa havannoimme elämää omasta mielentilastamme käsin. Ollessamme kirkkaan mielen tilassa, tai kansankielisemmin “hyvällä tuulella” koemme elämän tietyllä tapaa, ja ollessamme matalassa mielentilassa eli “huonolla tuulella” koemme sen toisella tapaa. Eli niin hyvät/positiiviset kuin huonot/negatiiviset tunnekokemukset määräytyvät molemmat sen mukaan, millä tasolla mielemme on milläkin hetkellä. Todellisuudessa kaikki mitä tapahtuu on neutraalia. Siis ihan kaikki. Tarvitaan ajatus, jotta jollekin tapahtumalle saadaan jokin merkitys, kuten positiivinen tai negatiivinen, hyvä tai huono. Kokemuksemme elämästä on mielestä tietoisuuteen tullut ajatus. Eli vähän kuin elokuvaprojektorin heijastama kohtaus valkokankaalla. Mielemme on projektori, joka heijastaa ajatuksen tietoisuuden valkokankaalle. Ajatus, tietoisuus ja mieli ovat ne kolme prinsiippiä - kolme perimmäistä psykologista elementtiä - jotka ovat vastuussa jokaisesta kokemuksestamme kehdosta hautaan. Eli kaikki tunteemme syntyvät näiden kolmen prinsiipin yhteisvaikutuksesta juuri tässä hetkessä. Usein ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun alamme yrittää hallita stressin tunnetta. Tällöin ikään kuin takerrumme yksittäiseen tunnekokemukseen sen sijaan, että antaisimme mielemme tehdä mitä se osaa parhaiten: tuottaa meille uutta ajattelua ja sen myötä uusia tunnekokemuksia. Koska mielen tarjoaman ajatuksen/ajattelun luonne on luonnostaan virtausmaista, ja meille on aina tarjolla on uusia kokemuksia, meidän ei todella tarvitse tehdä mitään muuttaaksemme tunnekokemustamme. Ne vaihtuvat aina luonnollisesti ja sitä nopeammin, mitä vähemmän menemme itse tämän luontaisen prosessin väliin. Mielemme on luotu tarjoamaan meille jatkuvasti uusia ajatuksia, joita voimme kokea ja eri tietoisuuden tasoja, joilta havannoida niitä. Ainoa asia, jonka voimme itse tehdä on syventää ymmärrystämme siitä, mistä tunnekokemuksemme todella syntyy – ja tämä syvenevä ymmärrys on se, joka lopulta vapauttaa meidät stressistä. Sillä kun todella ymmärrämme mistä stressi johtuu – eli stressaavasta ajattelusta juuri nyt – ja tiedämme, että ajattelumme on luotu muuttumaan itsestään, ymmärrämme, että mitä enemmän annamme sen virrata omaa luonnollista polkuaan, sitä nopeammin voimakkaat tunnekokemukset menevät ohi. Saatamme myös alkaa huomata, että näiden voimakkaiden tunnekokemusten välissä on tila, jonka koemme mielenrauhana, hyvinvointina ja yleisenä tyytyväisyytenä elämää kohtaan. Ja tämä tila ei ole jotain mihin meidän pitäisi pyrkiä vaan se kaikkein luontaisen olotilamme, johon mielemme pyrkii aina palauttamaan itse itsensä. |
KirjoittajaJaan tässä blogissa uusimpia oivalluksiani, kokemuksiani ja hyödylliseksi katsoamiani vinkkejä elämänlaadun kohentamiseen. Arkisto
June 2019
Tilaa uutiskirje!
Kategoriat |
RSS Feed