Mielenrauhaa metsästämässä – Mistä löytyy se, mitä kaikki todellisuudessa etsivät?

​Olen viime vuosina ihmisten ajattelua ja toimintaa lähemmin tarkastellessani tullut siihen tulokseen, että jokainen ihminen etsii pääsääntöisesti yhtä ja samaa asiaa:
 
Mielenrauhaa.
 
Mielenrauhaksi nimitän yksinkertaisesti sitä sisäistä tilaa, jossa olemme täysin sinut sen kanssa, mitä ympärillämme tapahtuu juuri nyt. Tässä tilassa emme koe tarvetta muuttaa yhtään mitään, vaan koemme elämän tarjoavan kaiken tarvittavan sellaisena kuin se edessämme tässä hetkessä avautuu.
 
Totta kai harva meistä myöntäisi, tai edes ymmärtäisi, etsivänsä mielenrauhaa. Sen sijaan sanoisimme etsivämme jotain parempaa ulkoista olosuhdetta (parisuhdetta, miellyttävämpää työtä, asuntoa tai asuinpaikkaa). 

Mutta jos katsomme oikein tarkkaan, huomaamme, että etsimme näitä olosuhteita lähinnä sen vuoksi, että mielikuvissamme koemme niiden tuntuvan sisäisesti paremmalta kuin se, miltä meistä tuntuu juuri nyt. Eli haluamme yksinkertaisesti tuntea olomme joksikin muuksi kuin miksi tunnemme sen tällä hetkellä. Ja koemme, että niin kauan kuin ulkoiset olosuhteet eivät ole toivomallemme tavalle, mielemme ei voi olla täysin rauhassa. Eli viime kädessä etsimme vain mielellemme rauhaa.

 
Kuurupiilosilla mielenrauhan kanssa

 
Meille ihmisille näyttää olevan tyypillistä, että etsimme mielenrauhaa joko olosuhteiden muuttamisen tai jonkinlaisen toiminnan kautta. Käytämme sellaisia ilmaisuja, kuten ”käyn salilla tai lenkillä tyhjentämässä pääni”. Tai toisaalta ajattelemme mielenrauhan olevan yhteydessä sellaisiin asioihin, kuten ”aurinkoloma”.
 
Mutta kuinka usein olemme tehneet jotain asiaa, kuten käyneet lenkillä, tai muuttaneet olosuhteitamme vain todetaksemme, ettei asioiden tekeminen tai muuttaminen tuonutkaan mielellemme todellista rauhaa?
 
Näyttääkin siltä, että mielenrauha tuntuu leikkivän kanssamme kuuropiiloa ja piiloutuvan aina uudelleen sillä hetkellä, kun kuvittelemme nähneemme vilauksen siitä.

 
Mielenrauhan olemuksen ymmärtäminen

 
Kun puhumme mielenrauhasta, käytämme ilmaisuja, jotka luovat kuvan siitä jonkinlaisena konkreettisena asiana, joka meillä joko on tai ei ole (niin kuin yllä olevassa kuuropiilo vertauksessa). Tapamme, jolla kuvaamme mielenrauhaa vastaa tapaa, jolla kuvaamme omistamiamme asioita:
 
Puhumme mielenrauhasta ikään kuin se olisi kotiavaimemme – meillä joko on ne hallussamme tai sitten ne ovat kadonneet. Ja jos ne ovat syystä tai toisesta kadonneet, haluamme luonnollisesti löytää ne.
 
Tapaamme määrittää ja käsittää mielenrauhaa sisältyy kuitenkin perustavanlaatuinen virhetulkinta:
 
Mielenrauha ei ole asia, vaan kielikuva, jolla viittaamme tietynlaiseen hetkelliseen mielentilaan.
 
Se on, kuten edellä mainitsin, hetki elämässä, jonka kanssa olemme rauhassa, eli emme sodi sitä vastaan yrittämällä muuttaa tai vastustaa kokemustamme. Kun ajattelemme mielenrauhaa asiana, joka meillä on tai ei ole, tällä on suoria seurauksia siihen, miten käyttäydymme. Kun koemme, ettei meillä ole sitä, alamme luonnollisesti etsiä sitä aivan, kuten kuuropiilossa etsimme piiloon menneitä kavereitamme.
 
Yksinkertainen totuus on kuitenkin se, että emme voi samaan aikaan kokea mielenrauhaa ja etsiä sitä.

 
Taikauskoja ja rituaaleja

 
Haluankin tarjota paremman vertauskuvan, jonka kautta ymmärtää, mitä on mielenrauha ja mihin se ”katoaa” silloin, kun emme tunne omaavamme sitä.
 
Mielenrauhan voi ajatella olevan vähän kuin aurinko. Aurinko on aina olemassa, mutta emme aina näe ja koe sitä. Toisin sanoen, aurinko ei voi koskaan kadota, se voi vaan peittyä pilvien taakse.
 
Kun esi-isämme aikoinaan eivät ymmärtäneet vielä aurinkoa, pilviä ja niiden välistä suhdetta, he kehittivät erilaisia rituaaleja, joilla he varmistivat, että pilvisen, ja etenkin myrskyisän sään jälkeen, aurinko palaa takaisin. Jonkin tietyn eläimen uhraaminen oli esimerkki tällaisesta rituaalista. Ihmiset uskoivat, että uhraamalla eläimen jumalille, jumalat tuovat auringon takaisin.
 
Totta kai tämä näytti toimivan, sillä joka kerta, kun eläin oli uhrattu, aurinko tuli ennemmin tai myöhemmin näkyviin. Me nykyajan ihmiset toki ymmärrämme, ettei eläimen uhraaminen aiheuttanut auringon ilmestymistä, eli sillä, mitä ihmiset tekivät ei ollut mitään vaikutusta auringon ilmestymiseen.
 
Kun ihmiskunta alkoi ymmärtää että…
 
a) ainoa asia, joka estää näkemästä ja kokemasta aurinkoa (päiväsaikaan) on pilvet,
 
b) jossain vaiheessa pilvet tulevat väistymään, jolloin aurinko tulee taas esiin
 
ja
 
c) me ihmiset emme hallitse pilvien toimintaa
 
…eivät ihmiset koe tarvetta murehtia ja stressata liikaa siitä, että on pilvinen päivä. Emme myöskään koe tarvetta tehdä jotain, jolla varmistamme, että aurinko tulee taas näkyviin.
 
 
Jätä mieli rauhaan kokeaksesi mielenrauhaa

 
Samalla tavalla voimme ajatella, että mielenrauha on aurinko, joka on aina olemassa, mutta joka silloin tällöin peittyy näkyvistä pilvien taakse. Nuo pilvet ovat tietenkin ajatuspilviä. Eli ainoa syy, joka estää meitä kokemasta mielenrauhaa tiettynä hetkenä on se, että mielemme on täynnä ajatuksia.
 
Koska meillä on virheellisiä käsityksiä mielenrauhaan liittyen, olemme kehittäneet erilaisia rituaaleja, joiden uskomme vaikuttavan mielenrauhan ilmestymiseen. Kun olemme jonkinlaisen sisäisen myrskyn kourissa, teemme tiettyjä asioita muuttaaksemme sisäistä olotilaamme. Teemme näitä asioita, koska näyttää siltä, että ne toimivat, eli ne muuttavat sisäistä säätilaamme. Mutta vaikka yksi asia edeltää toista – eli eläimen uhraaminen edeltää auringonpaistetta – ei se tarkoita sitä, että ensimmäinen asia aiheuttaa jälkimmäisen.
 
Itse asiassa sisäinen säätilamme on hyvin pitkälti itsenäisesti pyörivä prosessi. Jos yritämme muuttaa mielentilaamme, oikeasti varmistamme vain, että se pysyy tiukemmin paikallaan.

 
Osana suurempaa älykkyyttä

 
Alkuun tämä saattaa kuulostaa masentavalta ajatukselta, mutta siihen liittyy toinen merkittävä oivallus: meidän ei tarvitse tehdä mitään muuttaaksemme olotilaamme, eli sitä, miltä meistä tuntuu.
 
Jokainen mielentila, joka sinulla on koskaan ollut, on mennyt ohitse. Yksikään ihminen ei ole samassa mielentilassa koko aikaa. Ja jokainen mielentila on mennyt ohitse riippumatta siitä, mitä olet tehnyt.
 
Mielentilamme takana näyttääkin olevan olemassa suurempi älykkyys, joka pyörittää koko systeemiä. Tuo sama älykkyys saa sydämemme sykkimään, keuhkomme hengittämään, solumme uusiutumaan, ruoansulatuksemme toimimaan ja ajatuksemme virtaamaan.
 
Ja koska tuo älykkyys tietää, miten kasvattaa ihmismallisen organismin, olisi outoa ajatella, etteikö se osaisi häivyttää liiallisia ajatuspilviä ja tuoda mielenrauhan aurinko esiin valaisemaan elämäämme sisältä käsin. Aina, kun näemme tämän, on jäljellä vain yksi asia, joka tuntuu loogiselta: irtipäästäminen kuvitteellisesta ohjauspyörästä ja elämän tahtiin rentoutuminen.