Miten löytää itsevarmuus sekunnissa?

Työskentelen paljon erilaisissa julkisista suoritustilanteista itsensä säännöllisesti löytävien ihmisten, kuten urheilijoiden, esiintyjien, puhujien ja stand-up koomikoiden kanssa. He tietävät hyvin, miten erilainen suoritustilanne on silloin kun oma olotila on itsevarma ja rento, sen sijaan, että se olisi jännittynyt, epävarma ja jäykkä. On vaikea uskoa, että kukaan valitsisi jälkimmäistä olotilaa, mikäli meillä olisi mahdollisuus valita, mistä tunnetilasta ja energiasta tulemme urheilukentälle, näyttämölle tai esiintymislavalle. 
 
Hyvin harva kuitenkin tuntuu ymmärtävän, miten tuohon itsevarmuuden ja rentouden olotilaan pääsee. Usein ratkaisuksi tarjotaan jonkinlaista metodia tai työkalua, jonka kautta kyseinen tila voidaan saavuttaa. Esimerkkeinä tällaisista metodeista ovat onnistuneen suorituksen visualisoinnit, erilaiset hengitys- ja rentoutumisharjoitukset, mantrat, positiiviset affirmaatiot, fyysiset liikkeet tai niin kutsutut ”rohkaisevat”. Yhteistä näille kaikille on se, että ne näkevät kyseisen olotilan olevan tunnetila, joka syntyy ajattelun muutokseen tähtäävän toiminnan tuloksena. Pyrimme siis joko suoraan tai epäsuorasti vaikuttamaan ajatteluumme ja sen kautta tunnetilaamme.
 
Merkittävin ongelma metodiperäiseen mielenhallintaan on kuitenkin se, etteivät ne toimi sataprosenttisen varmasti. Jos jokin metodi ei näytä kirkastavan omaa mieltä epävarmoista ajatuksista, saatamme turhautua ja sen myötä heikentää olotilaamme entisestään. Toisaalta pyrkimys muuttaa omaa mielen- ja tunnetilaa vaatii meiltä usein paljon energiaa. Yritämme ikään kuin pyristellä vastavirtaa pois virtaavasta joesta, mikä väsyttää sekä kehoa että mieltä. 
 
Huomion arvoista on se, että aina kun yritämme muuttaa olotilaamme, tietoinen huomiomme on tällöin sisäänpäin. Toisin sanoen, monitoroimme jatkuvasti sitä, miltä meistä tuntuu juuri nyt. Samalla huomiomme on väistämättä pois siitä, mitä ulkopuolellamme tapahtuu.

Tätä voi avata vertauskuvallisesti älypuhelinten kahden kameran kautta. Suurimmalla osalla meistä on taskussaan nykyaikainen älypuhelin, jossa on kaksi kameraa: etu- ja takakamera. Käytän näistä kahdesta kamerasta nimityksiä ”selfie-kamera” ja ”maisemakamera”, koska ne kuvaavat mielestäni osuvalla tavalla niiden pääasiallisinta käyttötarkoitusta. Puhelimet ovat rakennettu toimimaan niin, että käyttäjällä voi olla vain toinen kamera päällä kerrallaan. Tietääkseni missään mallissa ei ole, ainakaan vielä, mahdollista yhdistää samaan kuvaan molempien kameroiden lähettämää dataa.
 
Hieman vastaavalla tavalla, meillä on olemassa kaksi eri kameraa, jotka suuntautuvat eri suuntiin. Huomiomme ja keskittymisemme voi olla joko ”selfie-kamerassa” eli itsessämme. Sillä ei oikeastaan ole väliä, mitä ajattelemme. Voimme miettiä sitä, miltä meistä tuntuu, miltä me näytämme, miltä me kuulostamme, mitä me juuri sanoimme, mitä muut ajattelevat siitä, mitä sanoin tai tein, mitä tapahtuu, jos mokaamme jne. Yhteistä näille ajatuksille on se, että ne keskittyvät itseen kaiken keskipisteenä.
 
Koemme kuitenkin kaikki hetkiä päivittäin, jolloin suljemme selfie-kameramme ja tarkastelemme maailmaa maisemakameran kautta. Tällöin huomiomme ja fokuksemme on täysin siinä, mitä tapahtuu tässä ja nyt. Tällöin me unohdamme itsemme. Eli itsensä unohtaminen on sitä, että sulkee oman selfie-kameransa hetkeksi ja jättää hetkeksi itse-lähtöiset ajatukset rauhaan. 
 
Epävarmuuden, jännityksen tai pelon tunteen voi nähdä merkkinä siitä, että katselemme maailmaa ja lähestymme suoritustilannetta selfie-kamera päällä, sillä ne ovat osa kokemustamme vain silloin, kun tietoinen huomiomme on siinä, miltä meistä tuntuu. Tässä mielessä nämä tunteet voi nähdä ikään kuin hälytyksinä, joiden tarkoituksena on havahduttaa meidät siihen, että huomiomme on sisäänpäin. Koska kyseessä on hälytys, ratkaisu siihen ei ole muuttaa sitä miellyttävämmäksi aivan samoin, kun ratkaisu huutavaan palohälyttimeen ei ole sen äänen muuttaminen mieluisammaksi. 
 
Kun suljemme selfie-kameramme, ajatuksemme suuntautuvat tähän hetkeen. Saamme siis erilaisia edessämme olevaan tilanteeseen räätälöityä ideoita ja oivalluksia. Yhteistä näille ajatuksille on se, että ne eivät liity itseemme, vaan siihen, mitä olemme tekemässä. Toki ne voivat olla minä-muodossa, kuten ”voisin tehdä näin ja näin” tai ”ensi kerralla voisin yrittää tätä”, mutta ne ovat luonteeltaan neutraaleja huomioita, eivät epävarmoja. 
 
Kunka kauan sitten selfie-kameran vaihtamiseen maisemakameraan kestää? Kenties sekunnin sadasosan? Täsmälleen yhtä kauan kestää oman tietoisen huomiomme vaihtaminen sisältä ulos. Tämä on itsessään todella huojennuttava oivallus, koska se merkitsee sitä, ettei meidän tarvitse tehdä asioita päästäksemme tuohon olotilaan. Riittää, että oikealla hetkellä osaamme vaihtaa sisäisen kameramme kuvakulmaa 180-astetta.